15 tammikuuta, 2016

Herkkyys ja vatsavaivat

Yllättävän moni asiakkaistani kärsii vatsa-ja suolistovaivoista.
Moni on herkistynyt kotimaiselle(?) viljalle ja maidolle....miksi??

Mikä on muuttunut meidän ruuassa?

Kuinka paljon valmisruuat sisältävät erilaisia lisä-ja väriaineita, makuaineita ym. mitä ei 
ennen vanhaa ollut...miten nämä kaikki vaikuttavat kehoomme ja ruuan sulatukseemme?

Mitä viljoille on tapahtunut, miksi entistä useampi ihminen on gluteeni-herkkä, vaikka ei olisi keliakiaa?  Laktoosivaivoja potevien määrä kasvaa, mutta näistäkin ihmisistä osa voi silti käytää esim. luomumaitoa...

Ärtyneen suolen oireyhtymää on jo melkein jokaisella kohtaamallani asiakkaalla.

Stressi vaikuttaa suolistoon ja on yksi syy vaivoihin, prosessoitua ruokaa sisältävä ruokavalio toinen. Tehdäänkö ihmisistä sairaita muunellulla viljalla, lisäaineilla, maku-ja väriaineilla? 

Nuorempi sukupolvi on kasvanut ranskalaiset hampaissaan  ja hamppari kädessä, joten ei ihme, että juurikin tällä ikäryhmällä vaikuttaa olevan ongelmia vatsan ja suoliston kanssa entistä enemmän.

Onneksi on jo valveutuneita ravintoterapeutteja ja neuvojia, joilta saa hyviä vinkkejä oman 
puhtaamman ruokavalioon, jos ei enää muista miten ennen vanhaa syötiin kotimaista puhdasta, lisäaineetonta ja väriaineetonta ruokaa.....

Itse alusta saakka tehty kotimaisista raaka-aineista valmistettu puhdas ruoka on parasta.

Puhutaan myös paljon ruokavaliosta, jossa tietyt ruoka-aineet jätetään pois, kuten kaalit ja sipulit jotka usein vaikuttaa vatsan turvotukseen.

Nykyään on paljon blogeja, joista saa hyviä vinkkejä suoliston ja vatsan hyvinvointiin.

Pidetään huolta suolistostamme, onhan ne meidän toiset aivot....

On tutkittu, että jos suolisto on erittäin huonossa kunnossa, niin aivotoimintakin voi olla vähän takkuista, ajatus ei kulje, pää on "höttönen" :)

Jokainen voi kotonaan katsoa peiliin kieli ulkona ja jos kielessä on keskilinjassa haavaumia, vähän kielen kärjen yläpuolella, siinä on vyöhyketerapian näkökulmasta  mahaportin heijasteet ja niiden yläpuolella ihan kielen loppuosassa paksusuoliheijaste, on hyvä miettiä oman vatsan ja suoliston kuntoa, jos näillä alueilla on syviä haavaumia ym....voi löytyä happovaivaa, refluksia ja muita suolistovaivoja.

Maitohappobakteerit, ruoansulatus entsyymit ja kotimainen puhdas ruoka, sillä pääsee jo pitkälle....

Jos kehossa on matala-asteista tulehdusta, kuten usein painon kanssa kamppailevilla on, niin voi ruokavalioonsa lisäillä tulehdusta poistavia tai rauhoittavia ruoka-aineita.

Terveellistä ruokaa syömällä painokin putoaa pikkuhiljaa, jos se ei ole jostain sairaudesta johtuvaa ylipainoa.

Hyvin usein esimerkiksi kilpirahasvaivat vaikuttavat painon nousuun ja laihduttaminen on vaikeaa. 

Tämä on hyvä muistaa, ettei kaikki ylipaino ole tullut pelkästään herkuttelemalla, vaan joskus painon nousun syynä on jokin sairaus. 

Ihmiset hyvin herkästi osoittelevat sormellaan ja syyllistävät ihmisiä jotka eivät täytä ihanne mittoja....se on ikävää, koska koskaan ei voi tietää miksi ihminen on ylipainoinen.

Aineenvaihduntaa ja suoliston toimintaa voi hoitaa vyöhyketerapialla.
Etenkin ummetukseen on saatu hyviä tuloksia, kuten vauvojen koliikkivaivoihinkin.

Kevät tulee nopeasti ja sitä ennen kannattaa hoitaa turvonneet ärtyneet suolistot kuntoon..

-Marja-





Tekstien ja kuvien Copyright Ruusukristalli 2016






12 tammikuuta, 2016

Päivän mietelause...

Koiruuden ilmeestä voi päätellä, että menossa on elämää suurempia pohdintoja....