22 helmikuuta, 2022

22.02.2022 11-vuotta!


22.02.2022 Ruusukristalli Tmi täyttää 11-vuotta!

Olen tehnyt energiahoitoja vuodesta 1994, mutta perustin yritykseni pitkän "harjoittelu" rupeaman ja pitkän harkinnan jälkeen 22.2.2011.

Olin skeptikko, ja kaikki mitä minulle tapahtui vuosina 1992-1994 johtivat väistämättä siihen, että minun oli alettava uskomaan itseeni ja kykyihini.

Universumi iski sellaisella lekalla päähän, ja vähän muuallekin, että oli nöyryttävä katsomaan omaa elämää uudesta näkökulmasta.

Suvussamme kulkevat kyvyt olivat periytyneet myös minulle, ja minun oli aika alkaa toteuttamaan sieluni suunnitelmaa. Vaikka kuinka harasin vastaan, kaikki merkit johtivat väistämättä tähän työhöni ihmisten auttajana, valonkantajan, valotyöntekijänä.

Tämä 28 vuoden matka ei ole ollut helppo, eikä sen kuulukkaan olla.

Kehittyminen ihmisenä, sieluna ei ole helppo matka, mutta se on upea matka kohti oman sielun löytämistä, avautumista universaalille rakkaudelle, löytämään ihmeitä omasta elämästä ja sen ympäriltä.

Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, kiitollinen siitä, että olen saanut auttaa ja rohkaista ihmisiä löytämään oman polkunsa, sielunsa valon.

Nämä viimeiset 2 vuotta ovat olleet vaikeaa aikaa kaikille, ja etenkin  yrittäjille, jotka muutenkin pienien tulojen varassa yrittää selvitä eteenpäin. Ensimmäistä kertaa tämän 11 vuoden aikana, tammikuussa olin valmis lopettamaan.

Tilanne näytti surkealta, kalenteri loisti tyhjyyttä ja olin väsynyt ihmisten pelotteluun ja uhkailuun, joka vaikutti osaltaan siihen, ettei asiakkaita ollut riittävästi.

Puhuin parin kollegan kanssa aiheesta ja kumpikin kannusti jatkamaan, koska tämä työ on se, miksi ylipäätään olen tänne maailmaan tullut.

Myös universumi oli sitä mieltä, että nyt ei ole aika minun jäädä vielä eläkkeelle, vaan jatkaa sinnikkäästi töitäni...

Yhtäkkiä ajanvarauksia alkoi taas tulemaan, vanhojen asiakkaiden tilalle tuli uusia ja toivon, että tämä jatkuu ja saan tehdä tätä rakastamaani työtä ihmisten auttajana, kanssakulkijana. 

Auttaa asiakkaitani löytämään sisäisen valon ja oman voimansa.

Toivon, että saan vielä monta vuotta voimaannuttaa ja lohduttaa jokaista kohtaamaani asiakastani.

Kiitos, kiitos kiitos!

Kiitos ihanat asiakkaani!

-Marja-